Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liikunta on kivaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liikunta on kivaa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Onnistumistarina: 15 vuotta 20 tunnissa

Tämän viikonlopun blogissa saamme nauttia yhden asiakkaamme tarinasta. Tämä onnistumistarina on jälleen hyvä esimerkki siitä, että me kaikki voimme saavuttaa tavoitteemme, kun vain itse päätämme tehdä niin. Aloittaminen tänään, on avain onnistumiseen. Katja Uusi-Rintakoski on hyvä esimerkki tästä. Hän harjoitteli Fustra-metodilla Aplicossa yhdessä personal trainer Jean Fellerin kanssa.

15 vuotta 20 tunnissa

Liikunta on kuulunut elämääni aina. Jo pikkutyttönä isäni, joka valmensi nuorten lentopallojoukkueita, yritti saada minuakin innostumaan siitä, mutta muutaman kerran käytyäni totesin ettei se ole minun lajini.
Olin päättänyt ryhtyä yleisurheilijaksi. Isäni vei minut urheilukentälle ja se oli paikka minne tunsin kuuluvani. Liityin Vammalan seudun voimaan ja siitä yleisurheilu-urani alkoi vakavammin ja sain oman henkilökohtaisen valmentajan.  Muutamia vuosia kului siinä aktiivisesti treenatessa ja kilpaillessa kunnes koitti aika, että muut asiat veivät mennessään ja kilpaurheilu jäi. Liikunta ei kuitenkaan loppunut kokonaan vaan jatkoin lenkkeilyä ja ryhmäliikuntatunneilla käyntejä. 
Vuonna 2006 elämäntilanne sitten muuttui totaalisesti, muutin Lohjalle, samaan aikaan liikunta jäi 6 vuodeksi lähes kokonaan.  Aloin jo inhomaan itseäni sen vuoksi, psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi alkoi kärsiä, joten pakotin itseni tekemään asialle jotakin.  Aloitin ryhmäliikunnan uudelleen ja se toikin hyvää mieltä kannustavien ja energisten ohjaajien saattelemana. Pieniä muutoksia kehossakin tapahtui, mutta ei omasta mielestäni riittävästi. Salitreenit eivät oikein koskaan ole olleet minun juttuni, joten pari vuotta siinä meni pyöräillessä, lenkillä ja ryhmäliikuntatunneilla, mutta mielessä kaiversi tyytymättömyys omaan kehoon ja pohdinta mitä voisin vielä tehdä.
Syksyllä 2013 liityin Aplicon jäseneksi.  Siellä katselin pukukopissa usein julistetta, jossa luki FUSTRA, no se ei sanonut minulle mitään, joten päätin kysyä Googlelta. Googlelta saamien tietojen perusteella päätin ottaa demotunnin. Jean Fellerin antaman tunnin jälkeen olin aivan myyty. Olin varma, että sen avulla saisin niska-hartia-lapa seudun kuntoon, koska ne ovat vaivanneet minua vuosia ja hierojalla käynnit ovat vaan lisääntyneet. Samalla saisin myös jossain määrin veltostuneen ryhtinikin suoremmaksi ja ehkäpä 41 -vuotiaanakin voisi vielä saada kahden raskauden ja Fazerin sinisen jättämät löysät renkaat keskivartalolta pienemmiksi. Uskalsin jopa uskoa, että tämä 171 cm pitkä rautakankivartalo saisi myös taipuisuutta edes johonkin suuntaan. Tartuin siis haasteeseen ja päätin ottaa 20 kerran sarjan, jossa tavoitteeksi asetin siis ryhdin ja keskivartalon lihasten parantamisen ja kiinteyttämisen sekä niska-hartia seudun kipujen loppumisen, liikkuvuuden lisääntymisen ja lihaskireyksien helpottumisen. Huh, kuulosti melkoiselta urakalta ja tämä kaikki pitäisi saavuttaa 20 tunnissa.
Personal trainer Jean Feller
Minun onnekseni sain personal trainerikseni Jean Fellerin. Hän jaksoi kerta toisensa jälkeen tsempata ja kannustaa, luoda uskoa onnistumiselle ja löysi minusta uusia energiavaroja, joiden olemassaolosta en tiennyt. Kun luuli, ettei enää jaksaisi niitä julmetun järkkyjä yhden jalan kyykkyjä hän vain totesi, että se on pää joka sanoo ettet jaksa, mutta lihas kyllä jaksaa ja jaksoihan se. Sykkeet oli jossain 190 tietämissä jokaisen tunnin jälkeen hän muisti kehua hyvin tehdystä työstä ja sai itsetunnon nousemaan huippuunsa. Nälkä kasvaa syödessä ja omat tavoitteetkin kasvoivat ja niistä joskus illan pimeinä tunteina taisin laittaa viestiä Jeanille.  En tiedä ketään toista joka olisi niin omistautunut työlleen kuin hän.  Kuten hän itsekin sanoo siellä missä sydän on, sinne antaa kaiken. Kaikki toiveeni hän huomioi täydellisesti ja minä reippaana toteutin ne. Liikepankki Fustrassa tuntuu olevan rajaton.  Hänen avullaan sain itsestäni kaiken irti ja jokaisen kerran jälkeen sain sanoa: ”I did it”. Maali oli taas vähän lähempänä.

Jo 7 tunnin jälkeen tulokset alkoivat näkyä, siis huikeata ja sehän lisäsi vain tyytyväisyyttäni. Millään muulla keinolla en usko mitenkään, että olisin päässyt tähän näin nopeasti, olin aivan koukussa. 9 tunnin jälkeen tehtiin InBody-mittaus ja verrattiin sitä lähtötilanteessa tehtyyn ja se oli mukavaa luettavaa, lisäksi niska-hartia säryt ovat poistuneet ja keskivartalo on saanut uutta ryhtiä ja jopa rautakankikin taipuu ainakin 90 asteen kulmaan.  Saamaani ruokavaliota en kovin intensiivisesti ole pystynyt noudattamaan, mutta parhaani olen yrittänyt.  Tästä kaikesta on minulle saavutuksena yli 15-vuoden takainen hame kokoa 34, johon mahdun nyt. Vielä olisi 6 kertaa jäljellä bikinivartalon saavuttamiseksi, mutta työ jatkuu myös niiden jälkeen, kun kroppa on kunnossa niin pääkin jaksaa.  Suosittelen kaikille lämpimästi Fustraa.
Lopuksi vielä Jeanin mottoa lainatakseni ” Yksi elämä, yksi tavoite, joka saavutetaan vain kovalla työllä”.
 

perjantai 17. tammikuuta 2014

Naurua, hikeä ja pudotettuja kiloja – Erican tarina (-40 kg)

Reilu vuosi sitten sohvalla istui noin 40 kiloa painavampi versio minusta. Omiin kiloihin oli kasvanut ajan myötä ja samalla sokeutunut sille, minkäkokoinen ihminen peilistä katsoo takaisin. Kaupasta sai kätevästä aina suuremmat farkut vanhojen käydessä pieniksi ja sohvalla oli kiva napostella huomaamatta herkkuja leffan katselun ohessa.

Arkipäivän pienissä jutuissa ylimääräinen mukana kulkeva paino alkoi kuitenkin näkyä. Pienet ylämäet tuntuivat Alppien valloitukselta ja ruokakassin kotiin kantaminen tuntui kivireen perässä vetämiseltä. Niinpä löysin itseni pohtimasta, millaista elämä olisi muutama kilo kevyempänä. Painonpudottaminen oli käynyt ajatuksissa aikaisemmin, mutta aina oli olemassa jokin tekosyy: en jaksa, ehdi, viitsi, ei ole aikaa.
Pohdinnan päätteeksi päätinkin haastaa itseni pitkäjänteisyyteen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin etsimiseen. Kaukaisena tavoitteena mielessä kiilsi toive olla sellaisessa kunnossa, että jaksaa juosta puolimaratonin syksyllä 2013. Aloitin pienin askelein. Viikko-ohjelmaani hiipivät pienet kävelylenkit.  Ruokailuvälit muuttuivat säännöllisiksi ja ruokalautaselleni ilmestyi ennen harhautukseksi kutsumani kasvikset ja vihannekset. Entiset rakkaat vatsakupuni täyttäjät suklaa, hampurilaiset ja pizza loistivat poissaolollaan. Kävelyaskeleet vaihtuivat vähitellen juoksuaskeleiksi ja pikkuhiljaa huomasin pudottaneeni painoa jo 27 kiloa.
Äitini innostui painonpudotuksestani ja haastoi mukaan Kevyt sankari-kisaan. Kisan aikana yhdessä liikkumisesta muodostui iloinen arjen piristys. Toki matkan varrella oli myös tsemppaamisen paikkoja. Kukonlaulun aikaan olleet aamuspinningit asettivat haasteen krooniselle torkuttajalle. Kymmenen viikon aikana opin kuitenkin heräämään viimeistään aamuspinningin lämmittelyosuuden jälkeen.
Kisan alussa asetin tavoitteeksi 10 kilon pudottamisen. Ruokavaliooni olin tehnyt muutoksia jo aiemmin, joten en lähtenyt tekemään suuria muutoksia jo hyväksi osoittautuneeseen reseptiin. Äitini puolestaan tasoitti ruokarytminsä säännölliseksi ja päätyi ylittämään oman kilotavoitteensa. Lopulta oma tavoitteeni jäi noin kilon verran vajaaksi. Päällimmäiseksi tunteeksi jäi kuitenkin onnistumisen ilo. Kisan aikana tuli juostua myös joskus kaukaiselta ajatukselta tuntunut puolimaraton. Kymmenen viikon aikana pudotimme äitini kanssa yhteensä 25,2 kiloa.
Tässä hetkessä ja tulevaisuudessa tavoitteenani on pitää liikunta osana elämääni. Pienet itselle asetetut tärpit pitävät liikkumisen mielekkäänä. Aina ei tarvitse olla valmistautumassa puolimaratonille tai jahdata tavoitteita otsa rypyssä. Uskallus nauraa itselle ja ottaa rennosti lataavat akkuja ja tekevät elämästä keveämpää. Väsymys voikin yllättää, jos ei muista antaa itsensä levätä niin liikunnan kuin ruuan suhteen. Mielestäni välillä onkin hyvä herkutella ja pitää liikuntavapaita. Ääripäissä väsyy. Jatkuvan harjoittelemisen arvoinen taito on löytää tehoja nollan ja sadan väliltä, ei vain nollasta tai sadasta. Maailma ei kaadu yhteen pullapalaan tai huonoon treeniin, kun arjen valinnat ovat kunnossa.
Näkyvä muutos entiseen ja yhdessä perheen kanssa liikkuminen motivoivat minua jatkamaan aloitettua muutoksen matkaa. Kisan jälkeen painoa on pudonnut 5 kiloa. Uusi välitavoite on asetettu, mutten ota paineita sen suhteen. Yhtenä tärkeimmistä asioista koko pitkäjänteisyyden ja hyvinvoinnin etsimisen matkan ajan itselläni on ollut se, että kyseessä ei ole dieetti , vaan sellainen tapa elää, josta nautin ja jota pystyn jatkamaan ilman ylivoimaisilta tuntuvia ponnistuksia. Toisinaan on voimaannuttavaa katsoa taaksepäin ja huomata, mihin on pystynyt. Se auttaa myös mielen tasolla huomaamaan oman muutoksen vaatekoosta 54/56 kokoon 40/42 ja löytämään itsestään kevyemmän sankarin."
Erica 26 v.
"Seuraava Kevyt Sankari -kilpailu alkaa 28.1." Kysy lisää 050 313 8899 tai info@aplico.fi
www.kevytsankari.fi

Mia Koivusen onnistumistarina - Kevyt Sankari 2013

perjantai 27. joulukuuta 2013

Saijan matka XL:stä S:ään (-20 kg)

Kaikki alkoi Pariisin lentokentällä viime keväänä. Kuten tavallista ensimmäinen lentoni oli myöhässä ja ehtiäkseni jatkolennolle kotiin, oli taas yritettävä alittaa Usain Boltin ennätys pikamatkalla. Matkalaukkua perässä raahaten, läppärilaukku olkapäällä keikkuen ehdin koneelle – viimeisenä – ja lentoemännät säälivästi katsoen toivat pyytämättä lasillisen vettä. Olin hiestä märkä, käsiin ja jalkoihin sattui, naama tulipunainen, kuulutukset jäivät kuulematta kun sydän pamppaili niin kovaa ja henki alkoi kulkea normaalisti varmaan vasta Tukholman yläpuolella. Tuntui kuin olisin juuri juossut maratonin ja siinäkin tehnyt uuden maailmanennätyksen. Oikeasti matkaa oli varmaan 200 metriä ja spurtti tapahtui sisätiloissa tasaisella muutamaa hassua kanssamatkustajaa väistellen. Mietin koko lentomatkan – tai sen lyhyen pätkän, kun ajatus alkoi taas kulkea – tämä ei voi olla totta…

Viimeinen niitti oli, kun 8v tyttäreni taputti vatsaani muutama viikko myöhemmin, ja leperteli, että ihan kuin meille olisi tulossa vauva. Hemmetti – ja raskaus olisi jo vatsan koon perusteella pitkällä. Seuraavana aamuna googletin ensimmäiseksi Personal Trainereita Lohjalla ja listalla oli ekana Aplico ja Fustra.

En tiedä (ja varmaan ihan hyvä), mitä Jean Feller kirjoitti minusta kortteihinsa ekan tunnin jälkeen, mutta arvatenkin siihen tyyliin, että ”tyypillinen keski-ikäinen nainen: elää harhaluulossa, että kiloja vaan tulee ja on ihan normaalia, että raskaudesta jää ylipainoa (teini-ikäisiä lapsia). Hoitaa autoaan tunnollisemmin ja käyttää sen huoltoihin enemmän rahaa kuin omaan kuntoonsa. Jättää normaaleja ruokailuita väliin ja sitten vastaavasti illalla mättää kaiken vastaan tulevan suuhunsa.” Jeanin aivan uskomattomalla tsempillä ja omalla raudankovalla päätöksellä tilanne alkoi kuitenkin kohentua huimaa vauhtia. Päätin heti aluksi, että Jean on pomo ja teen vähintään kaiken, mitä hän ohjeistaa. Jokaisen treenin pyrin tekemään ihan täysillä ja ne pari kertaa, kun en vaan jaksanut, harmittivat ihan vietävästi. Jos tein jonkun toiston mielestäni ”löysäillen”, ennen Jeanin kehotusta, tein liikkeen uudelleen. Jos 10 toiston jälkeen oli voimia jäljellä, tein 5 lisää.

Noudatin saamaani ruokavaliota lähes ortodoksisesti. Jätin kaiken makean ja sipsit pois ja etsin herkutteluun vaihtoehtoja. Juu ja edelleen en ole koskenut purkkitonnikalaan tai raejuustoon. Siitä tulee liikaa opiskeluajat mieleen, mutta paljon muuta hyvää löytyi. Proteiinirahkoja alkoi muukin perhe syödä hyvän maun takia ja höyrytetty parsakaali on oikeasti tosi hyvää! Otin töihin mukaan omat lounaat ja välipalat, jolloin pystyin kontrolloimaan paremmin mitä söin ja kuinka usein. Ilman lukion pitkää matikkaakin oli selvää, että tunnin kovan treenin kuittasin puolikkaalla Kotipizzan pitsaa. Hereilläoloaikanani en olisi pystynyt kuluttamaan koko syömääni määrää. Koska en ole mikään ryhmäjumppaaja, aloin ensin kävelemään lenkkejä ja vähitellen juoksemaan (aluksi alamäet, sitten tasaisen ja väliin myös ylämäet). Vakioreitiksi löytyi 7 km:n lenkki Lohjan Aseman ja Lempolan kiertäen. Väliin joku lapsista lähti mukaan mielellään polkupyörällä tai potkulaudalla ja usein mies lähti myös kävelemään ja juoksemaan. Samalla tuli juteltua päivän asiat, tsekattua reitin varrella olevien remonttien edistyminen, moikattu uusia lenkkituttuja ja kilometrit menivät ihan huomaamatta.
Ihan parasta olivat kuitenkin treenit Jeanin kanssa. Siis joku kokoajan vieressä neuvomassa ja näyttämässä, mitä pitää tehdä, korjaamassa asentovirheet ja TSEMPPAAMASSA – mahtavaa Saija, hyvä Saija, upeasti vedetty Saija! Jaksa vielä yksi ja vielä menee yksi! Vedä, vedä – vatsalihasten pitää näkyä hymyillessä.  Ihan voittajaolo aina treenin jälkeen! Suomalainen aurinkotuoli oli inhokkini numero yksi, mutta sisäinen masokistini on varmaan päässyt valloilleen, sillä nyt jopa kotona iltaisin töllön edessä istun lattialla ”aurinkotuolissa” sohvan sijaan liikutellen painoja. Treenien lomassa ehdimme jutella kaikkea maan ja taivaan välillä - lasten kasvatuksesta, vertailla parhaat sushi-ravintolat, turistina olosta pohjois-Koreassa, Grönlannin hölmöimmästä pankkiryöstäjästä, Canberran kaupunkisuunnittelusta, Van Dammen spagaatista ja paljosta, paljosta muusta.

Jeanin kärsivällisellä opastuksella salin laitteet eivät näytä enää Dr. Mengelen kehittelemiltä apparaateilta vaan olen jopa uskaltautunut yksinkin salille. 10-kerran kortista oli käytetty 7 tai 8 kertaa, kun totesin, että vauhti on sen verran hyvä, että otan vielä toiset 10 treffiä salilla Jeanin kanssa. Ja se kannatti! Nyt lähes 20 kiloa kevyempänä - läskin muututtua lihakseksi – hieman harvemmin tapaamani ihmiset eivät tunnista kuin silmälasien pokista ja garderobi on mennyt uusiksi. Muutos on ollut niin huima, että 3 tuttuani on nähtyäni muutoksen minussa tulleet myös Aplicolle Fustraamaan J
Elämäni parhaiten käytetyt eurot oli tulla Fustraamaan ja onneksi sain Jeanin trainerikseni. Hyvän alkusysäyksen lisäksi uuteen terveellisempään elämään, sain ystävän, jolta voin aina kysyä neuvoa ja vaikkapa opastusta salilla. Kiitos Jean!
Saija 44 v.
PS. Kun seuraavan kerran lentokentällä ohitsesi juoksee kevyin askelin, naama normaalin värisenä, tuskin hengästyneenä, matkalaukkua perässään vetäen ja läppärilaukku olkapäällä keikkuen vaalea keski-ikäinen nainen, se varmaankin olen minä tai joku muu, joka on ollut Fustrassa Jeanilla.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Onnistumistarina: Mia Koivunen, Kevyt Sankari 2013

Miia Koivunen ja Katja Pirhonen
Meissä jokaisessa asuu Kevyt Sankari. Lohjalainen Mia Koivunen löysi omansa! Mia sijoittui toiseksi valtakunnallisessa CMS-ketjun painonpudotuskilpailussa huimalla -16,7 kg:n painonpudotuksella (lähtöpaino 80 kg). Koko Aplico onnittelee hienosta saavutuksesta!

Mikä on Kevyt Sankari-kilpailu?
Kevyt Sankari on kymmenen viikon pituinen koulutetun valmentajan valvonnassa tapahtuva valtakunnallinen painonpudotusohjelma. Syksyn kilpailu käytiin ajalla 3.9.–11.11.2013. Kevyt Sankari -ohjelman harjoitukset tehdään valmentajan johdolla kolme kertaa viikossa. Osallistujan edistymistä kilpailussa seurataan viikoittaisilla punnituksilla. Kilpailuun lasketaan ensimmäisen ja viimeisen punnituksen välinen erotus, josta lasketaan henkilön prosentuaalinen painonpudotus kilpailun aikana.  

Mian arkea ja liikunnallista taustaa

Lohjalla asuvan Mia Koivusen työpäivät kuluvat pitkälti tietokoneen ääressä istuen ja liikkuminen keskittyy vain vapaa-aikaan. Mia on liikkunut suhteellisen aktiivisesti jo ennen kilpailuun osallistumista koiran kanssa lenkkeillen ja Aplicossa jumpaten. Erilaisten ryhmäliikuntatuntien lisäksi Mia on tottunut käymään kuntosalilla. 

Vuosien mittaan paino on kuitenkin päässyt pikku hiljaa vain nousemaan ja viime keväänä oman ponin myymisen myötä aktiivinen hyötyliikunta väheni selvästi entisestään. Aikaisemmin kaikki illat kuluivat tallilla aktiivisesti touhuten, jolloin ruokailukin oli säännöllisempää ja maltillisempaa. Tämä kaikki aika oli poissa jääkaapilta.

Mia näki mainoksen Kevyt Sankari-kilpailusta moneen kertaan. Siitä lähti sisäinen pohdinta kisaan osallistumisesta. Lopullisen sysäyksen osallistumiseen antoivat kuitenkin Mian mielestä hänen omaohjaaja, Katja Pirhonen, joka toimi myös Kevyt Sankari–kilpailun valmentajana. Lisäksi kannustusta mukaan lähtemisestä antoi Aplicon myyntineuvottelija Aki Laukkanen.

Mian tavoite kilpailussa

Kilpailun alussa oli tavoite vain laihtua ja saada itselle hyvä olo. Kilomäärästä ei ollut niin väliä. Kilpailun edetessä kilpailuhenkisyys nosti kuitenkin päätään ja Mia mietti, millaiset mahdollisuudet olisi päästä kilpailun kärkeen, esimerkiksi valtakunnallisesti kymmenen parhaan joukkoon. Ihan kolmen kärkeen sijoittumista Mia ei edes uskaltanut toivoa, sillä hän näki, ettei siihen olisi mitään mahdollisuuksia. Toisin kuitenkin kävi.

Rankinta koko kilpailussa ei ollut suinkaan iso ruokaremontti ja runsaasti lisääntynyt säännöllinen liikunta, vaan suhteellisen alussa kilpailua kipeytynyt polvi. Mia oli juuri saanut hienon tsempin päälle ja kävi ahkerasti juoksemassa, Zumbassa, Sh'Bamissa ym. Polvi kuitenkin petti ja Miasta tuntui, että mistään ei tule mitään. Hän oli valmis jo luovuttamaan.

Aplicon Kevyt Sankari-kilpailun valmentajan Katjan tsemppauksesta Mia sai kuitenkin motivaationsa takaisin ja muokatun liikuntaohjelman avulla hän pääsi taas täysin tekemisen makuun. Katja myös vakuutti, mihin kaikkeen liikunnalla voi vaikuttaa, mutta hän korosti, kuinka tärkeää on se, mitä suuhunsa laittaa.

Mitkä ovat suurimmat muutokset Mian elämäntavoissa

Suurin ja myös tärkein muutos liittyy päivittäiseen ruokavalioon. Mia alkoi kilpailun myötä syödä usein ja pieniä annoksia, ja piti tarkkaan huolta siitä, etteivät ruokailuvälit venyneet liian pitkiksi.

Päivittäisiin ruokavalintoihin vaikutti myös suuresti Mian keskustelu työpaikan sopimusruokapaikalla.  Mia oli aina ajatellut, ettei lounasravintolassa ole mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään, mutta Mian toiveiden pohjalta hänen annokset alettiin valmistamaan jo kilpailun alussa kasviksilla ja ilman rasvaa.  Tämä onnistui loistavasti ja toimii muuten edelleen.

Lisäksi Mia opetteli pikku hiljaa juomaan paljon vettä, vähintään 2 l päivässä. Polven sietokyvyn parantuessa liikunnan määrä ja monipuolisuus on taas lisääntynyt. Ja vaikka polvi hiukan reistailisikin, aina löytyy vaihtoehtoja. Kipeä polvikaan ei ole syy olla liikkumatta. 

Jaksamisen rajoilla ja mutkia matkassa

Kisaväsymyksen iskiessä, Mian päättäväisyyttä koeteltiin. Polven hajotessa kesken kisan ja painon jämähtäessä paikoilleen, oli Mia lähes valmis luovuttamaan.  Tässä kohtaa tukijoukkojen merkitys oli valtava. Mia kertoo, että jos olisi laihduttanut yksin, ei varmasti olisi jaksanutkaan enää jatkaa.

Aplicolaisten ammattilaisten, erityisesti Katja Pirhosen, Jutta Österbergin, Aki Laukkasen ja Sami Martikaisen ihanalla tuella ja kannustuksella Miia jaksoi tsempata vaikeiden vaiheiden yli ja lopuksi tulokseen, johon itsekkään ei aluksi uskonut.

Mia myös korostaa muiden Kevyt Sankari–kilpailuun osallistuneiden merkitystä kilpailun edetessä. En todellakaan jäänyt yksin, hän kertoo. Meillä oli todella hyvä ryhmä, motivoituneita laihduttajia ja ihania ihmisiä.

Pysyvät muutokset ja katse tulevaisuuteen

Mia haluaa ehdottomasti, että muutokset ovat pysyviä. Lyhyen kilpailun aikana on saatu paljon aikaan, mutta töitäkin on tehty valtavasti. Mia myös tietää, kuinka nopeasti kova työ voi valua hukkaan, jos itsekuri alkaa pettää ja rutiineista ei pidä kiinni.

Tästä eteenpäin työ jatkuu. Tavoite olisi saada vielä muutama kilo pois ja sen jälkeen tavoitteena on pitää paino saavutetuissa lukemissa. 
 
Mian kannustuksen sanat laihtumisesta haaveileville

Mia suosittelee lämpimästi Kevyt Sankari–kilpailua kaikille niille, jotka jojoilevat painon kanssa ilman todella kovaa motivaatiota ja laihduttaa nälkää näkemällä ilman kunnollista ruokasuunnitelmaa. Mian fiilikset kilpailusta ovat niin positiivisia, että hän lähtisi vaikka heti uudestaan mukaan. Onneksi enää ei kuitenkaan ole tarve. 

Harva muistaa, että usein laihduttaessa ilman kunnon ravintosuunnitelmaa ja säännöllistä ruokailua, katoaa rasvan myötä myös paljon lihasta. Mia korostaa, että Katjan ohjeiden mukaan läski lähti, paino putosi, mutta lihasmassa kasvoi kuitenkin huomattavasti. Tässä kiinteytymisen alkeet lyhyesti.

Mialle jäi Aplicon Kevyt Sankari–kilpailun ensimmäisestä tapaamisesta hyvin mieleen Jutta Österbergin sanat: "If you can dream it, you can do it!".


perjantai 24. toukokuuta 2013

Saliharjoittelun uudet kasvot

Kuntosaliharjoittelu mielletään usein painoja kolistelevien ammattilaisten leikkikentäksi. Tämä on kuitenkin jo vanha myytti, sillä kuntosaliharjoittelu on 2000–luvulla saanut uudet kasvot liikunta- ja hyvinvointikeskuksissa. Tilat ovat väljät sekä viihtyisät ja harjoittelu on monipuolista. Ohjausta on tarjolla kaikille sitä kaipaaville.

Tilaa on harjoitella ystävän kanssa tai vaikka pienessä ryhmässä. Mikäli startti on vaikeaa, voi mukaan ottaa treenarin, joka pitää liikkeessä. Oppia voi myös hakea omaohjaajien tekniikkatunneilta. Ryhmäliikunnasta pitäville saliharjoittelukin voi olla nykyään ryhmäharjoittelua parhaimmillaan.

Kuntosaliharjoittelu on sosiaalista ja kivaa. Ainakin se on hyödyllistä ja se sopii kaikille. Kahdella harjoituskerralla viikossa saat tuloksia. Kolmas kerta lisää kehityksen nopeutta, mutta on hyvä muistaa, että lihaskunto kehittyy levossa - mutta ei pelkässä levossa. Ohessa muutamia hyötyjä, joista ammentaa motivaatiota lähteä salille myös kesän ja kiireen keskellä.

Lisää terveyttä. Saliharjoittelu laskee verenpainetta, kohentaa kolesteroliarvoja, parantaa sokeriaineenvaihduntaa ja vahvistaa luustoa. Erityisesti ikääntyvillä kuntosaliharjoittelu ehkäisee tehokkaasti ikääntymiseen liittyvää lihasmassahävikkiä.

Lihasmassa kiihdyttää kalorinkulutusta. Aineenvaihdunnan ja sitä kautta levossa kulutettujen kaloreiden määrä, riippuu pitkälti lihasmassan määrästä. Jos sitä on vähän, levossa kuluu vähän kaloreita. Iso lihasmassan määrä taas kiihdyttää kalorinkulutusta. Aktiivisen salitreenin jälkeen lepoaineenvaihdunta saattaa olla koholla jopa kaksi vuorokautta. Silloin poltat vuorokauden aikana vaikka vain sohvalla makaamalla 100 kilokaloria enemmän verrattuna tilanteeseen, jossa et olisi lähtenyt salille. Jos et tavoittele lihasmassan kasvua, ei siitä kannata olla liian huolissaankaan. Lihasmassa kehittyy tasaisesti.

Kiinteä vartalo näyttää hyvältä. Voimaharjoittelu on tehokkain tapa muokata ja kiinteyttää kehoa. Kuntosalitreenin kiinteyttävä vaikutus alkaa näkyä nopeasti. Kädet vastaavat yleensä treeniin nopeimmin – rasvaa palaa ja lihaskudos kehittyy, jolloin esimerkiksi ojentajat tuntuvat kiinteämmiltä jo parin viikon jälkeen.

Lisää voimaa ja toimintakykyä. Lihasvoima on nopeimmin kehittyvä fyysisen kunnon osa-alue. Se saattaa kasvaa kymmenen prosenttia muutaman ensimmäisen harjoituksen aikana. Nopeat tulokset ovatkin hyvä motivaation lähde. Parantunut lihasvoima saa ennen raskaalta tuntuneet arkiaskareet sujumaan kevyesti.

Miksi siis et pakkaisi kassiin hikipyyhettä ja juomapulloa ja lähtisi salille? Näin tekee jo yli 700 000 Suomalaista!

Mitä mukaan kuntosalille?