maanantai 22. huhtikuuta 2019

Lohjalla laitetaan fysioterapia ja liikunta kulkemaan käsi kädessä

Lohjalainen Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico on toiminut Lohjalla syksyllä 15 vuoden ajan. Paikka on tunnettu jo pitkään liikunta-alan suunnannäyttäjänä ja ennakkoluulottomana uuden kokeilijana. Uutta on jälleen luvassa, kun Fysios avaa toimipisteen toukokuussa Aplicon tiloihin. Fysiokselle tulee seitsemän hoitohuonetta ja palveluita on fysioterapiasta urheiluhierontaan. Tavoitteena on luoda uusia toimintamalleja, joilla asiakkaamme ovat molemmin puolin terveempiä, aktiivisempia ja voivat hyvin. Kynnys aloittaa liikunta ja taas vastaavasti hakea hoitoa mm. fysioterapiasta madaltuu myös selvästi, kun toiminnat limittyvät osittain yhteen.

Fysios aluejohtaja Tomi Bruns:
”Fysiosin toiminta perustuu koulutettuun, ammattitaitoiseen henkilökuntaan ja toiminnan
jatkuvaan kehittämiseen. Toiminnassamme painottuu terapeutin ja asiakkaan välinen hoitosuhde, joka on ensiarvoisen tärkeä hyvän hoitotuloksen saavuttamiseksi ja sen jälkeenkin, jotta asiakas jatkaa omatoimista harjoittelua esim. kuntosalilla. Aplicon pitkä historia ja toimipaikan tunnettavuus sekä hyvä sijainti vahvistaa Fysiosin toimintaa erinomaisesti Lohjan alueella.”

Aplicon toimitusjohtaja Jutta Österberg-Hurme:
“Aplicosta panostamme asiakkaidemme hyvinvointiin monipuolisella liikuntakattauksella. Osaava henkilökuntamme ja viihtyisät 2700 m2 tilamme ovat tarjonneet liikuntaa ja hyvinvointia lohjalaisille jo vuodesta 2004 lähtien. Terveys, ilo ja hyvä olo ovat olleet pian 15 vuotta yrityksemme olemassaolon tarkoitus. Fysioterapian tuominen palvelumme rinnalle on ollut toivottu ja myös suuresti toimintaamme tukeva ratkaisu. Fysioksen kanssa pystymme yhteistyössä tarjoamaan kokonaisvaltaista palvelua asiakkaillemme ja terveyden edistäminen toteutuu entistäkin paremmin. Ainutlaatuinen palveluketju yhdistää liikunnan ja fysioterapian kulkemaan käsikädessä.”

Fysios on valtakunnallinen fysioterapiaketju. Fysiokseen kuuluu 71 toimipistettä 32 paikkakunnalla ja se työllistää yli 500 fysioterapeuttia. Fysioksen tavoitteena on auttaa puolta miljoonaa suomalaista vuoteen 2020 mennessä. Fysioksen johdossa toimivat osakkaat Heikki Tiitinen ja Pasi Syrjä. Yrityksen pääomistaja on kotimainen pääomasijoittaja Vaaka.

Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico on perustettu vuonna 2004. Ensiluokkaiset toimitilat palvelevat Ratakadulla Lohjalla. Omaohjaajan ja personal trainingin ohella tiloistamme löytyy 700 m2 kuntosali ja viikoittain lähes 100 ryhmäliikuntatuntia. Ohjattu lapsiparkki, valmennusryhmät ja kurssitarjonta, perheliikunta sekä äitiysliikunta täydentävät monipuolista tarjontaamme. Aplico työllistää 32 ihmistä ja liikuttaa tänään 2028 jäsentä. Aplicon tavoiteena on tuoda asiakkailleen terveyttä, iloa ja hyvää oloa. Meiltä saat elämyksiä arkeen!

Katso klikkaamalla tästä video ja tutustu Fysioksen fysioterapeutteihin ja yhteistyöhön Aplicon kanssa. Tervetuloa Aplicon YouTube -kanavalle.

www.fysios.fi ja www.aplico.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti