Tuo on lause, jonka olen kuullut aika monta kertaa reilun
parinkymmenen vuoden liikuntaurani aikana. Enkä varmasti ole ainoa. Eipähän
minuakaan aina huvita liikkua ja välillä on aikakin kortilla. Tänään ajattelin
kuitenkin kirjoittaa muutaman rivin siitä, miten aikaa itsensä huolehtimiseen
voi löytää. Kirjoitan ajatukset pienen tytön äitinä ja yrittäjän kohtuu
vauhdikasta arkea elävänä. Uskoakseni minullakaan ei ole aikaa, mutta liikun
silti ja sen ansiosta jaksan arjessa paremmin.
Usein ajatellaan, että pitää jaksaa juosta tai touhuta
saleilla tunteja. Monesti asiakkaatkin valitsevat tunnista kolmeen jumppaa
putkeen. Onhan se kivaa välillä nautiskella tarjonnasta, mutta jos ei ole
tunteja aikaa tähän niin vähempikin riittää. Monet ohjatut tunnit ovat 30-45
min pituisia. Semmoisen ehtii liikkua vaikka sillä aikaa, kun lapset ovat
harrastuksissaan. Oma suosikkini on 30 min salitreeni kuntopiirin tapaan.
Taidan tehdäkin siitä yhden videon meidän YouTube-kanavalle niin sinäkin voit
lisätä sen omaan treeniviikkoosi, kun aika on kortilla.
Vähänkin on parempi, kuin ei mitään. Tämä on hyvä muistaa
kun tekee arjessa omia valintoja. Yksi aamu meni itselläkin pitkäksi ja olin
ajatellut osallistua aamun 45 min tunnille. Mietin tovin menenkö mukaan vai
jätänkö väliin. Ensimmäisenä mietin, etten kehtaa mennä kesken. Sitten mietin,
että tämä on ainoa aika sinä päivänä, kun ehdin liikkua. Niimpä avasin oven
kahvan ja hyppäsin mukaan vielä vajaaksi puoleksi tunniksi muiden sekaan. Sen
jälkeen olo oli loistava ja päivä sujui virkeänä iltaan asti. Tällä en nyt
kannusta pomppimaan myöhässä tunneille, vaan lähinnä haluan kertoa, että
pienestäkin liikunta pätkästä päivän aikana saa puhtia.
Omalta osaltani ulkoilu meinaa jäädä vähälle. Sen olen
ratkaissut sillä, että kun pikkuneidin kanssa lähdetään puistoon niin sinne
kävellään muutaman korttelin ympäri. Pitkillä lenkeillä juoksurattaat toimivat
hyvin. Omaan ja lapsen harrastukseen kuljetaan kävellen, pulkalla tai kohta
fillarilla. Siitä saa parille päivälle parinkymmenen minuutin ulkoilut
helposti. Kivaa yhdessäoloa ja puuhaa samalla lapsen kanssa. Meillä ainakin jo
maanantaina mietitään millä menopelillä tiistain harrastukseen mennään?
Aamut ovat minun aikaa. Jooga on hyvä kotitreeni ja
reissutreeni. Sen kanssa kun aloittaa päivän edes kerran viikossa niin kehossa
huomaa eron ja selkä voi paremmin. Matkoilla on kiva tutustua kaupunkeihin
juoksemalla tai jollain salilla vierailemalla. Siihen päälle voi hyvällä
omallatunnolla nauttia iltapäivällä lasin kuohuvaa.
UKK Instituutti suosittaa suomalaisille 2 tuntia ja 30
minuuttia kestävyysliikuntaa jokaiselle viikolle. Tämä aika tulee helposti
täyteen, kun työmatka taittuu kävelle tai polkupyörällä vaikka 15 minuuttia per
suunta. Tämän jälkeen jo kestävyyskunnon kehittämisen tavoitteet ovat täynnä. Mikäli
liikunnan määrää lisätään siten niin, että sitä harrastetaan kohtuullisesti 30
minuuttia päivässä tai hikisesti 75 minuuttia viikossa, liikunnan terveyshyödyt
lisääntyvät. Muista, että nämäkin määrät voit kerätä lyhyillä vaikka 30 minuutin pätkistä. On
hyvä muistaa, ettei liikuntaharrastuksen aloittaminen ole koskaan liian
myöhäistä.
Elämässä on eri vaiheita. Hyväksy se ja anna liikunnan
kulkea mukana siihen vaiheeseen sopivana. Sitten kun on aikaa niin käyttää sitä
silloin. Sitten kun on tiukempaa niin liikutaan edelleen, mutta vähemmän.
Ylläpito on aina parempi sana, kuin jatkuva jokoilu.
- 30 min juoksu hyvällä musiikilla tai äänikirjalla
säestettynä.
- 20-30 min jooga kaikessa hiljaisuudessa.
- 30 min kuntopiiri kotona tai salilla.
- Yhteisjumppa tytön kanssa, jossa hän toimii painona tai
tehdään yhdessä.
- Kävely puistoon mutkan kautta.
Kuka sinusta pitää huolen, jos et sinä itse? Olisitko
tuottoisampi töissä tai ainakin virkeämpi, jos liikkuisit edes vähän? Olisitko
mukavampi kumppani tai iloisempi vanhempi, jos pitäisit itsestäsi huolta? Itse
uskon, että en jaksaisi arjessa ilman, että liikun, nukun ja syön hyvin. Ne on
aika pieniä, mutta sitäkin suurempia juttuja omalle terveydelle. Uskon myös
siihen, että kaikkeen mitä itse haluaa ja pitää tärkeänä, siihen on aina aikaa.
Mitä jos sinäkin aloitat tänään ja otat itsellesi viikosta vaikka 2 tuntia.
Teet 2x30 min jotain ja yhden 45-60 min treenin viikossa. Yksin tai perheenkanssa.
Minä ainakin teen niin ja aion pitää itseni kunnossa,
sillä haluan olla tällä planeetalla vielä pitkään. Sen tärkeimmän, eli pienen
tyttöni ilona. Miten sinä ajattelit voida huomenna tai sillä seuraavalla vuosikymmenellä? Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa ja apuja saa aina liikunnanohjaajilta, jos ei omia lajeja löydy. Sinä päätät.
Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico Oy
Ratakatu 24, Lohja
019 312 880
www.aplico.fi
Haluatko tulla tutustumaan Aplicoon? Klikkaa tästä!
Facebookissa voit seurata meitä tästä: https://www.facebook.com/AplicoLohja/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti