sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Kesällä on aikaa nauttia liikunnasta

Mitä jos tänä vuonna ei otetakaan stressiä kesälomasta ja liikunnasta? Lomallahan on hyvää aikaa liikkua, kun työ ei haittaa harrastamista. Mikään ei myöskään mene pilalle, jos mökille katoaa vaikka viikoksi tai pariksi ja nollaa kaiken arjen juoksemisen.

Kokonaisuus vuodessasi on se mikä ratkaisee. Kesä ei yksinään pilaa mitään. Lomalla tulee pysähtyäkin ja ladata akkuja. Samalla kuitenkin lomaan soljuvat liikuntahetket voivat tehdä lomastasi vieläkin nautinnollisempaa. Selkä ja koko kroppa voi varmasti paremmin, jos se saa vähän jumppaa välillä. Muutama juttu mukaan lomalle, niin hyvä tulee. Eikä aikaakaan kulu koko viikosta muutamaa tuntia lukuun ottamatta. Oman hyvinvoinnin eteen sijoitat nekin tunnit.

Ravinnossa pienet valinnat voi tehdä suuria. Grilliin voi laittaa mellein mitä vain. Kokeile rohkeasti myös kasviksia muiden herkkujen lisänä. Ruokarytmin kun pitää säännöllisenä niin on helpompi sanoa myös välillä ei herkuille. Nauti ja elä, ilman koko homman heittämistä läskiksi. Grilliruoan kaveriksi toimii hyvin pieni hikoilu niin taas mahtuu lisää seuraavana päivänä.

Mitä jos ensi kesänä kokeilet ylläpitää sen kunnon mikä sinulla on nyt. Pidät itsesi liikkeellä, lomallakin sen pari kertaa viikossa. Se riittää ylläpitämään nykyisen kuntotasosi ja jos et nyt ole tehnyt mitään niin parilla liikuntakerralla viikossa saat huikeita terveysvaikutuksia itsellesi. On hybä muistaa, että liikkumisen ei tarvitse olla stressaavaa ja suorittavaa. Se voi olla myös nautinto oikein valittuna. Kokeile eri lajeja. Tee juttuja perheen kanssa. Puuhastele kaverieden kanssa. Kerää voimia itseksesi. Mieti kuinka hyvä olo siitä tulee, kun aamun teet pienen hikoilun ja sitten laiturille pötkölleen. Keho ja mieli kiittää. Sekä sinä sitten, kun syksy koittaa. Mieti, kuinka ihanaa on jatkaa siitä mihin on nyt jäänyt, eikä joka hiton vuosi aloittaa aina alusta syksyn koittaessa.

Tässä muutama vinkki, joilla liikunta ja aktiivisuus on mukana helposti lomallakin:
  • Käy treenamassa kuntosalilla tai jumpassa heti aamusta kun heräät. Aamutreenin jälkeen on hyvä energinen olo. Sitten voit keskittyä lomailuun.
  • Katso Aplicon YOUTUBE -kanavalta vartin jooga, vatsatreeni, porrastreeni tai jotain muuta ja suorita treeni mökillä tai reissussa.
  • Lähde ulos ja luontoon hölkälle, kävelylle tai uimaan.
  • Tule nauttimaan puistojumpistamme Aurlahden rantaan. Zumba keskiviikkoisin klo 18.30 ja jooga torstaisin klo 9.15.
  • Aplico Outdoorissa on ohjattuja treenejä ja 30 min omallakin pikatreenillä saat aurinkoa ja harjoituksen samassa paketissa.
  • Huolla kehoa ja heitä rulla tai jumppamatto lomakassiin ja venyttele vaikka mökin rannassa.
  • Tutustu uuteen kaupunkiin aamulenkin kautta. Näet paikan uusin silmin. Kävele, juokse tai pyöräile.
  • Pyydä omaohjaajaltasi oma kesätreeni, joka ei ole paikkaan ja aikaan sidottu. 
 
Ihanaa kesän odotusta!

Terveisin, 
Koko Aplicon Joukkue
www.aplico.fi
019 312 880

Ratakatu 24
08150 Lohja
info@aplico.fi

Tule tutustumaan Aplicoon! Klikkaa tästä!

Aplicon YOUTUBE - kanavalle klikkaamalla tästä!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti