sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Elämäsi viimeinen uuden vuoden lupaus?

On taas se aika vuodesta kun aloitetaan uusi elämä”. Tänä vuonna kaikki muuttuu? Ulkomuoto ainakin?

Saatan arvata miten aiot sen toteuttaa? Aloitat ehkä dieetin? Niitähän saa netistä ja tuloksiakin kuulemma on joku saanut. Saatat myös aloittaa liikunnan tai lisätä sitä? Ehkä vähän liikaakin, kovaa ja joka päivä? Haluat tuloksia nopeasti? Totta kai! Koska on kiire?

Näin! Ja ensi vuoden alussa taas uudestaan?

Olemme kaikki enemmän tai vähemmän kiireisiä elämän eri osa-alueilla ja nopeat tulokset liikunnan ja ravinnon muutosten edessä ovat toivottuja. Tuo kiire, ja joka paikkaan säntäily, ovat juuri se missä mättää, jos tavoitteena on pysyvä (ulkomuodon) muutos, ja ennen kaikkea parempi vointi ja jaksaminen.

Helposti ajatellaan, että kunhan laitan liikunnan ja/tai ravintopuolen kuntoon, se ratkaisee ongelmani. Ja toki ratkaiseekin, joskus, jollakin. Nimittäin sillä, jolla muut asia ovat hallinnassa.

Valitettavan usein hyvinvoinnin rakentaminen aloitetaan väärästä kohdasta, tai pitäisikö sanoa väärästä kerroksesta. Talonrakennusesimerkki sopii moneen, niin tähänkin. Perustukset kuntoon ensin ja sitten kerrokset päälle. Kuulostaa helpolta ja varmasti moni ajatteleekin, että näinhän juuri olen tehnytkin. Mutta olen varma, että et ole, jos kuulut tuohon porukkaan, joka joka vuosi (ehkä useamman kerran vuoden aikana) aloittaa projektin, jossa päättää aloittaa uuden elämän, kohottaa kuntoa, laihtua.. mitä ikinä.

Se mikä usein ohitetaan on juuri edellä mainitsemani kiire ja siihen liittyvä keskittymisen puute, rauhattomuus ja läsnäolon vähyys. Toisin sanoen ei tehdä ajatuksella, vaan yritetään saada muutoksia elämään ilman minkäänlaista suunnitelmaa päämäärättömästi. Ilman sen suurempaa muutosta, jota ilman ei tule (sen suurempaa pitkään kestävää)muutosta.

Kiire ja stressi. Usein ne liittyvät toisiinsa, ja ne taas liittyvät juuri tuohon rauhattomuuteen ja keskittymisen puutteeseen ja lisäksi myös ajanpuutteeseen, univaikeuksiin ja väsymykseen ja mm. elämäntilanteen mielekkyyteen. Nämä asiat vesittävät usein hyvät tarkoitukset mitä tulee terveyteen ja hyvinvointiin ja niihin liittyviin muutoksiin.

Minulla on sinulle ehdotus. Mitä jos ennen koko ruoka- ja liikunta-asiaa laittaisit perustan kuntoon, jotta ruoka- ja liikunta-asioiden muuttamiselle on sijaa elämässäsi. Älä ohita tätä kohtaa matkallasi elämäsi viimeiseen uuden vuoden lupaukseen. Sitten olet valmis siirtämään ajatuksesi uuden opetteluun myös keittiössä ja liikunnassa.

Ehdotus kaksi on pyrkimys olla stressaamatta myös ruuasta? Onnistuisiko? Annan pari vinkkiä. Rytmitä syömisesi itsellesi sopivaksi. Vältä nälkää, joka on huutava. Pyri säännöllisyyteen ja suunnittele. Syö selkeitä aterioita ja vältä välipaloja”. Lue: ajatuksetta napattu ihan mitä vaan, kun on ihan kauhea nälkä”. Pyri selkeisiin ateriakokonaisuuksiin. Lisää kasviksia. Puoli kiloa päivässä ja enemmänkin.

Syö hyvällä omalla tunnolla. Syyllisyyden poteminen jonkin asian syömisestä kertoo, että suhteesi ruokaan on jollakin tavalla vinksahtanut. Toki joitakin ruokia ja juomia voi vältellä esim. runsaan sokeripitoisuuden vuoksi, mutta huonoa omaatuntoa ei niistäkään pidä potea.

Lautasmallin mukaan syöminen on peruskoulussa opetettu juttu. Kuinkahan moni oikeasti syö lounaansa ja päivällisensä sen mukaan? Kuinkahan moni syö lounaan ja päivällisen? Jos jompikumpi tai molemmat jää syömättä ja ateriat korvataan juuri edellä mainituilla epämääräisillä välipaloilla, opettele syömään ensin edes toinen ja myöhemmin sitten molemmat. Älä unohda lautasmallia.

Syö ruokaa, jonka sisällön tiedät. Eli valmista itse. Ja jos nyt tulee mieleen,että en ehdi ja tavoitteena on jonkin sortin muutos, palaa kohtaan kiire ja mieti miksi et ehdi valmistamaan itse ruokaasi. Eli perustuksille takaisin.

Vielä annan vinkin. Harrasta liikuntaa. Mielekästä sellaista. Se edistää terveyttäsi. Takuulla. Etsi tuntikalenteristamme mieluisia tunteja, ulkoile tai tee mitä vaan kunhan se on sinulle mieluisaa, ei pakkopullaa, koska pitää”. Kysy vinkkejä omaohjaajaltasi tai suuremman avun tarpeessa ollessasi, palkkaa personal trainer, joka on tukenasi ja apuna uuden elämän alun perustuksilla ja kerroksissa.

Ole arkena aktiivinen, vältä istumista ja tauota sitä aina kun mahdollista. Sillä edistät terveyttäsi. Olkoon se vielä viimeinen vinkkini sinulle tälle vuodelle.

Älä siis kiirehdi läpi elämäsi tärkeimmän ja viimeisen uuden vuoden lupauksen . Tee se huolella, ajatuksella ja läsnä ollen. Kokeile. Saattaa asiat olla ensi vuonna tähän aikaan erilailla.

Kirjoittaja:
Johanna Österberg
Aplico Trainer Team
044 088 5529
 
Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico Oy
Ratakatu 24
08150 Lohja

www.aplico.fi

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti