sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Tällainen on uusi lautasmalli

Tammikuu on hyvä kuukausi remontoida kunnon lisäksi myös jääkaapin sisältöä. Viikonloppuna julkaistiin uusi lautasmalli ja ruokapyramidi. Näiden mallien pohjalta rakennat helposti oman terveellisen arjen.

Valtion ravitsemussuosituslautakunta on esitellyt uuden lautasmallin. Kovin radikaaleja muutoksia lautasmalliin ei tullut. Lautasmallissa on nyt vähemmän perunaa, enemmän öljyä ja kala on paistettu öljyssä.

- Ei rasvaa tarvitse pelätä, kunhan se on hyvää rasvaa, toteaa ravitsemustieteiden professori Mikael Fogelholm.

Puolet lautasesta pitäisi täyttää kasviksilla, kuten raasteilla ja kasviöljypohjaisella kastikkeella. Raasteiden sijaan voi syödä myös salaattia kasviöljyn kera. Lautasenpuolikkaan voi täyttää myös lämpimällä kasvislisäkkeellä. Perunan, täysjyväpastan tai muun täysjyvälisäkkeen osuus annoksesta on noin neljännes. Noin neljännes lautasesta jää kala-, liha- tai munaruoalle tai vaihtoehtoisesti palkokasveille, pähkinöille tai siemeniä sisältävälle kasvisruoalle.

Ruokajuomaksi suositellaan rasvatonta maitoa tai piimää ja janojuomaksi vettä. Lisäksi ateriaan kuuluu täysjyväleipää, jonka päällä on kasviöljypohjaista rasvalevitettä. Jälkiruokana kannattaa syödä marjoja tai hedelmä.

Lautasmalli on tehty havainnollistamaan uusia ravitsemussuosituksia, jotka julkistettiin tänään. On jokaisen oma asia, miten kokoaa terveellisen ruokavalionsa.

- On erittäin monta tapaa syödä terveellisesti ja toteuttaa ravitsemussuosituksia, professori Fogelholm kuvailee. Itselleen saa antaa luvan myös satunnaisiin herkkuhetkiin, kunhan annoskoko pysyy silloinkin kohtuullisena eikä herkkuhetkiä päivittäin, eikä mielellään viikoittainkaan. Ei tarvitse syödä täydellisesti voidakseen riittävän hyvin, Fogelholm toteaa.

Tänään esiteltiin myös uusi ruokakolmio. Ruokakolmiossa kerrotaan, millainen kokonaisuus on terveyttä edistävä ruokavalio. Kolmion alaosassa olevat ruoka-aineet muodostavat ruokavalion perustan. Kolmion huipulla olevat ruoat eivät kuulu päivittäin käytettyinä terveyttä edistävään ruokavalioon.

Edelliset ravitsemussuositukset olivat vuodelta 2005. Lue lisää uusista suosituksista täältä.

Lähde Ilta-Sanomat 23.1.2014
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti