Syyskausi toi
myös perheen pienimmät ohjatun liikunnan pariin. Äiti kuntosalille, isä
sisäpyöräilyyn ja perheen pienin satuliikunta tai sirkusjumppa – tunnille. Tässä on monen
asiakkaamme lauantaiaamu tai keskiviikkoillan ohjelma. On helppoa, kun kaikki
harrastavat samassa paikassa. Perheen yhteinen harrastus voi olla saman katon
alla, mutta jokainen voi kuitenkin valita liikuntatuokion oman mieltymyksen
mukaan. Lisäksi lasten mukaan ottaminen mahdollistaa aikuisten säännöllisen liikuntaharrastuksen ilman huonoa omaa tuntoa, että joku perheestä jää kotiin.
Satujumppa ja
Sirkusjumppa on suunniteltu perheen junioreille. Pienet pojat saivat myös oman
tunnin tänä syksynä, Supersankarijumpan. Zumbatomic ja SportAge – ryhmät liikuttavat
vanhempia lapsia ja nuoria. Lasten – ja nuorten liikuntaryhmät toimivat lukukausi
periaatteella. Perheliikuntatunneilla nautitaan vanhemman tai muun läheisen
kanssa yhteisestä liikuntatuokiosta.
Tavoitteenamme
on luoda lasten – ja perheliikunnan saralla lapsilähtöistä, monipuolista
tavoitteellista liikuntaa ja tukea lapsen kasvua ja kehitystä. Ilo ja
onnistumiset ovat iso osa lastentuntejamme. Tuntien teemat tuovat
monipuolisuutta ja virikkeitä harrastajilleen.
Monet perheet
kokevatkin, että lasten innostuneisuus saa heidätkin liikkeelle. Yhdessä
tekemisessä on aina voimaa ja motivaation siemen.
Tarjontaamme
perheille, lapsille ja nuorille:
KENGUN
JA RUUN PERHEJUMPPA
(0–1
v. vauvat aikuisen kanssa)Tervetuloa seikkailemaan puolen hehtaarin metsään. Tunnilla äiti, isä, isovanhemmat tai muu läheinen saa harjoitusta vauvan kanssa jumpaten. Vauva nauttii liikkeestä, musiikista ja loruista Kengun ja Ruun seurassa. Mukavaa yhdessäoloa ja hellyyttä, hikeä unohtamatta. Ensiaskel perheen yhteiseen liikuntaharrastukseen.
Tunti torstaisin klo 10.15–11.00
PEPPI
PITKÄTOSSUN PERHEJUMPPA
(3–6
v. lapset aikuisen kanssa)Peppi on vahva, vilkas ja hassu. Hän keksii kaikenlaisia retkiä erilaisiin maihin, meren tyrskyihin ja sirkukseen. Pepin perhejumpassa liikutaan ”oikean” Peppi Pitkätossun ja hänen ystäviensä seurassa. Tunnilla harjoitellaan perusliikuntataitoja yhdessä vanhemman kanssa unohtamatta hauskanpitoa ja hellyyttä. Tunti sopii erinomaisesti lapsen ensimmäiseksi harrastukseksi.
Tunti
torstaisin klo 17.30–18.15
SATUJUMPPA
3–4 v.
Tule
mukaan matkustamaan erilaisten satujen pariin. Leikit, laulut ja lorut ovat
tärkeä osa tätä tuntia. Tunti sopii tytöille ja pojille.
Tunti
keskiviikkoisin klo 17.15–18.00
POIKIEN
SUPERSANKARIJUMPPA 4–6 v.
Poikien
omassa vauhdikkaassa jumpassa harjoitellaan supersankaritaitoja. Motoriikkaa,
rohkeutta ja sosiaalisia taitoja kehitetään vauhdikkaiden pelien ja leikkien
lomassa.
Tunti
lauantaisin klo 11.00–11.45
SIRKUSJUMPPA
5–6 v.
Hauskassa
ja värikkäässä jumpassa pääset kokeilemaan erilaisia välineitä ja kehittämäänmotorisia taitoja leikin ohella. Tunti sopii jo perusliikuntataidot omaavalle lapselle.
Tunti
lauantaisin klo 12.00–12.45
ZUMBATOMIC®
Zumba® on tanssitunti, joka on täynnä iloa ja energiaa. Kauden aikana tutustutaan useisiin eri tanssityyleihin. Zumba sopii niin tytöille kuin pojillekin.
Tunnit
keskiviikkoisin klo 17.15–18.00 (7–9 v.), lauantaisin
klo 13.00–13.45 (7–9 v.) ja klo 14.00–14.45 (10–12 v.)
SPORTAGE
13–15 v.
Turvallista
ja kannustavaa liikuntaa rennossa ilmapiirissä. Kauden aikana vaihtuvia lajeja,
joista löydät helposti mieleisesi. Lajeina mm. Zumba®, Sh’Bam ja muut
tanssitunnit sekä kehoa ja mieltä hoitavat Yoga Flow, Pilates ja syvävenyttely.
Lisäksi lihaskuntotunteja mm. Bootcamp, BodyPump, Power Body ja kahvakuula.
Kokeilemme myös sisäpyöräilyä, kuntonyrkkeilyä ja BodyCombattia. Mahdollisesti
harjoittelemme myös ulkona ja tutustumme kuntosalin maailmaan. Tervetuloa
mukaan viettämään liikunnallista iltapäivää kanssamme ja samalla tutustumaan
klubimme tarjontaan.
Tunnit
maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 16.15–17.00
Tervetuloa
liikkumaan koko perheen voimin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti