sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kuoren alta Sari Heerman - Uusi hyvinvoinnin yhteistyökumppani Aplicoon


Aplicon hyvinvointikaaressa starttaa 15.3. yhteistyökumppanina uusi hyvinvoinnin ammattilainen ja ravitsemusvalmentaja Sari Heerman.

Sari on toiminut yrittäjänä hyvinvoinnin osa-alueilla jo vuodesta 2009. Ennen yrittäjyyttä hän on toiminut yritysmaailmassa henkilöstöhallinnon tehtävissä sekä esimiestehtävissä. Hän tulee jatkamaan Lohjalaisen Erja Siljamon työtä ja auttamaan lohjalaisia pudottamaan ja ennen kaikkea hallitsemaan painoa Cambridge-ohjelman kanssa.

Sari on koulutettu Cambridge-valmentaja 3,5 vuoden takaa. Hän on suorittanut myös ravitsemustieteen perusopinnot avoimessa yliopistossa. Valmennustaustaa tukee hänen pitkän työkokemuksen lisäksi ratkaisukeskeiset työnohjaajaopinnot sekä NLP-tausta. Hyvinvointi on kokonaisvaltaista ja elämäntapamuutos vaatii usean eri osa-alueen osalta muutosta. Siksi Aplico on paikkana ihanteellinen, koska etenkin painonhallintavaiheessa on liikunnan lisääminen suotavaa ja Aplico on ehdottomasti paras vaihtoehto siihen. Sari odottaa jo innolla yhteistyötä Personal Trainereiden ja ohjaajien kanssa, jotta ihmisen hyvinvoinnin kokonaisuuden ympyrä täydentyy.

Sarin mottona on tavoitesuuntautunut, mutta suvaitsevainen muutosohjaus eli askel kerrallaan myös muutosmatkasta nauttien. Painonpudotuksen alueella hän haluaa opastaa sallivaan asenteeseen ja pois musta-valkoisesta-ajattelusta, Nämä muutokset ovat aina elämätapamuutoksia, sillä kyse ei ole ”kuurista” tai lyhyestä projektista. Viralliset ravitsemussuositukset tukevat muutosta, jossa ei ole oikotietä onneen. Persoonana Sari on kannustava ja napakan empaattinen. Asiakaslähtöinen työskentelytapa on hänelle kunnia-asia. Erilaisuus on vahvuus ja hän haluaa löytää jokaisessa sen timantin, joka auttaa kohti tavoitteita ja unelmia.

Hän itse harrastaa itse luonnossa liikkumista sekä ”rogaa” (rogaining) puolisonsa kanssa pidempiä, jopa 24 tunnin kisoja, lähinnä rennolla otteella. Henkilökohtaisessa elämässä hän koutsaa omaa kestävyysurheilija-puolisoa erilaisissa ultrakisoissa ja sitä kautta hän on saanut kokemusta mielenhallinnan menetelmistä myös käytännössä.

Sari ottaa vastaan yksilöasiakkaita sopimuksen mukaan. Hän pitää painonhallintaryhmiä tiistaisin ja torstaisin, jolloin voit tavata hänet Aplicossa. Ajanvaraukset nettiajanvarauksen kautta https://cambridgeheerman.avoinna24.fi/reservation tai sähköpostilla sari.heerman@cambridgeohjelma.fi

 16.3. hän viettää avajaispäivää. Kello 12–15.30 hänellä on avoimet ovet, joten olet tervetullut tutustumaan. Silloin on luvassa avajaistarjouksia sekä arvontaa!

 Sarin vinkki sinulle:

”Keskity positiivisuuden kautta ruokiin, joita saat syödä eikä "kieltolistaan". Muista syödä päivittäin 1/2 kg kasviksia, jotka tuovat kylläisyyttä ja ovat kaikin puolin terveellisiä.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti