Suomen kesä on lyhyt, joten siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Ulkona liikkuminen on yksi hyvä tapa saada vaihtelua vuodenajoista. Samalla saa auringonsäteistä kaiken D-vitamiinin talteen. Aplicon yhtenä tavoitteena on motivoida ihmisiä kokonaisvaltaiseen liikkumiseen. Meillä on mm. Lohjanharjun pururadalla postilaatikko, jonka voi ottaa kiinnekohdaksi lenkin yhteydessä. Postilaatikon vihosta näet omaa aktivisuuttasi ja arvomme laatikolla käyneiden kesken palkintoja.
Aurlandessa on ohjattu kesäisin jumppaa jo yli 15 vuotta. Perinne alkoi jo Naistensalin aikana ja on jatkunut tähän päivään saakka. Kesäjumppa, Kuntojumppa ja nyt viime vuosina Ranta Zumba on saanut hien pintaan joka keskiviikko. Uutuutena lisäsimme Summer Yogan tarjontaan kovan kysynnän vuoksi. Liikuntatuokion päätteeksi pulahdus järveen tai aamukahvi rannassa saa kesäpäivän maistumaan makealta.
Ranta Zumba keskiviikkoisin klo 19:30.
Summer Yoga torstaisin klo 9.15.
Tunnit ohjataan Aulahden rannassa kesäkuun alusta aina elokuun loppuun saakka säävaruksella. Summer Yogaan oma pyyhe tai alusta mukaan. Tapaamisiin ulkoliikunnan merkeissä ja nautitaan yhdessä kesän aktiviteeteistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti