Pitkän linjan valmentaja Kari Ketonen
Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva Kari Ketonen muutti Lohjalle viime vuoden tammikuussa ja on siitä lähtien toiminut Aplicossa Fustra Personal Trainerinä. Kari valmensi yhden kauden Lohjan Lionsia vuonna 2001, mutta asuinkaupunkina Lohja on hänelle ollut ihan uusi.
Aktiiviliikkujan varhaisimmat muistot liikuntaan liittyen kantautuvat aina kansakoulun alaluokalle, jolloin pidettiin ensimmäiset pallonheittokisat. Karin isä ei tiennyt millainen pallo pitäisi hankkia ja osti vahingossa pojalleen jalkapallon. Tästähän Kari innostui, ja siitä seurasi monen vuoden intohimoinen jalkapalloilu. Talvisin keskityttiin sitten jääkiekkoon ja koululiikunnassa hiihtoon. Kari ei voi olla unohtamatta koulun hiihtokilpailuja, ja kuinka aina jäi toiseksi viimeiseksi tai välillä viimeiseksi. Tämä ei onneksi miestä lannistanut, vaan nykyään Kari hiihtää talvisin säännöllisesti.
Amerikkalaisen jalkapallon tienraivaaja
Karin sydän on sykkinyt amerikkalaiselle jalkapallolle aina 70-luvun lopusta lähtien, jolloin hän lähti vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin. Siellä aika kului pääasiassa jalkapallon parissa. Kotiin palattuaan amerikkalainen jalkapallo oli rantautumassa Suomeen ja Karia pyydettiin muutaman muun ystävän kanssa perustamaan uutta joukkuetta Helsinkiin. Näin sai alkunsa Helsingin Roosters.
Roosters pelasi ensimmäisen kautensa kesällä 1980. Helsingissä oli siihen aikaan vain kaksi joukkuetta, joilla oli vaadittavat varusteet käytössä. Näiltä joukkueilta Roosters kävi lainaamassa varusteet otteluita varten. Yhteistyö toimi hienosti, vaikka keskenään kilpailtiinkin. Treenit vedettiin ilman varusteita, mutta ihme kyllä ilman vakavampia haavereita. Kari pelasi ensin 1988 asti Roostersin pelinrakentajana, josta siirtyi sitten valmennuspuolelle.
Karin suurin saavutus pelaajana on ollut Euro-Bowl II voitto vuonna 1988, jota suomalainen joukkue ei ole sen jälkeen voittanut. Valmentajana puolestaan korkeimmalle nousee Roostersin A-junioreiden SM-voitto useampana vuonna peräkkäin ja apuvalmentajan tehtävät kahden kauden ajan Kaliforniassa lähellä Los Angelesia. Tällä hetkellä Personal Trainer -tehtävien rinnalla Kari valmentaa Sun City Hankoa, joka on aloittanut kautensa voitokkaasti.
Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannattaja
Kari pitää yllä omaa kuntoaan ja hyvinvointiaan liikkumalla ja ulkoilemalla paljon. Hän alleviivaa hyötyliikunnan merkitystä, koska sen avulla arjen liikuntamäärä moninkertaistuu ihan huomaamatta. Kari treenaa itse kuntosalilla toiminnallista harjoittelua, kuten Fustraa tai X-Metodia noin 3-4 kertaa viikossa. Hän korostaa myös kehonhallinnan tärkeyttä ja käy välillä pilateksessa ja joogassa.
Kari alleviivaa kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kannustaa ihmisiä miettimään, mikä on itselle tärkeintä ja mistä oikeasti nauttii. Ei ole yhtä oikeaa tapaa treenata, vaan kannattaa rohkeasti kokeilla ja etsiä se oma juttu, mistä oikeasti nauttii.
Jack Lambert by Kari Ketonen |
Harva tietää, että Karille tärkeä osa omaa vapaa-aikaa on myös piirtäminen, jonka hän aloitti 12-vuotiaana. Tällöin aktiivisesti urheilevan pojan elämässä elettiin kovia aikoja, koska lääkäri kielsi kaiken liikunnan vuodeksi jalkojen kasvuhäiriön takia. Nuoren pojan oli pakko keksiä jotain tekemistä urheilemisen sijaan, ja näin Kari alkoi piirtämään. Kari keskittyy nykyään pääasiassa hiili- ja lyijykynätöihin.
Tämä vahva ja älykäs ammattilainen pitää elämänsä mottona:
”Kaikki on mahdollista. Mahdottoman toteuttaminen saattaa vain viedä vähän pidemmän aikaa”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti