perjantai 23. marraskuuta 2012

X-Methodista virtaa kotiin ja työhön

Petra Vuorinen tekemässä
tuloksia: 100 kg kyykkyä!
Petra Vuorinen on koko ikänsä harrastanut liikuntaa, hänellä on 15 vuoden kokemus ryhmäliikuntaohjaamisesta. Viime keväänä hän kuitenkin huomasi, että oma treenaaminen kaipasi jotain uutta, ”inspistä ja äksöniä”.

Viime kesänä Petra sitten päätti kokeilla X-Methodia. Hän tykkäsi siitä, mutta kesän kiireiden johdosta sen säännöllinen aloittaminen siirtyi kuitenkin alkusyksyyn. Syyskuussa Petra sitten alkoi treenaamaan X-Methodia säännöllisesti kolme kertaa viikossa. Hän kertoi jääneensä siihen ”koukkuun” jo parin treenin jälkeen. Petra tykkäsi erityisesti siitä, että kaikki harjoittelu merkataan tuloskorttiin josta on sitten helppo seurata kehitystä. Ja kun sen kehityksen näkee konkreettisesti paperilla, ja tuntee toki myös kehossaan, motivoi se sitten jatkamaan treenaamista vielä entistä kovempaa.
Petra kertoo treenanneensa X-Methodia yhden jakson verran. X-Methodiahan treenataan jaksoissa jotka kestävät kahdeksan viikkoa. Jokaisessa jaksossa tehdään nousujohteisesti kolmea eri harjoitusta. Harjoitus koostuu kestävyys, voima ja kunto-osiosta. Paino on pysynyt kuulemma ennallaan, mutta kiinteytystä on hänen mukaansa tapahtunut ja se oli se mihin hän ensisijaisesti pyrkikin. ”Myös yleinen vireystaso on selvästi ollut korkeammalla tänä syksynä. Aikaisempina syksyinä kokemani syysväsymys on tipotiessään ja virtaa on selvästi nyt enemmän”. Petran mukaan X-Methodilla treenatessa kannattaa muistaa lihashuolto ja venyttelyt. Jooga esimerkiksi sopii X-Methodilla harjoittelun oheen erinomaisesti.
Kenelle X-Method sitten hänen mielestään sopii? ”X-Method sopii kaikille. Ja aivan erityisesti mielestäni naisille jotka itse pysty suoriutuvansa raskaasta kuntosaliharjoittelusta ja kaipaavat apua ja neuvoja liikkeiden hallitsemisessa. Naisten on turha pelkää sitä, että lihakset kasvavat liian nopeasti. Kiinteytymistä toki tapahtuu, mutta sitähän meistä niin moni haluaakin. X-Method sopii myös naisille jotka haluavat ”koukuttua” säännölliseen treenaamiseen, minä mukaan lukien”.
Mikäli Petran tarina inspiroi sinua, ovat Aplicon X-Method Personal Trainerit valmiina palvelemaan sinua. Aplico tarjoaa lisäksi X-Method ryhmäliikuntaa. Kevään kurssipaikat ovat nyt varattavissa. Onko yksi niistä sinun?

 

1 kommentti:

  1. Täytyy myöntää, että isoa miestä nolotti treenata Petran kanssa samaan aikaan, samaa sarjaa.

    VastaaPoista