
Pari vuotta sitten päätin aloittaa liikunnan uudestaan.
Kävin Aplicossa tutustumassa ja paikan siisteys ja iloinen tunnelma oli ehdoton
vetonaula. Ihan parasta oli myös se, että Aplicossa on monen ikäisiä liikkujia
ja kaikille löytyy se oma juttu. Minulle välittyi heti tunne, että voin
aloittaa liikunnan uudestaan eikä tarvitse hävetä. Aloittaessani olin täysin
vakuuttunut, että minä vain zumbailen ja käyn ikivihreissä jumpissa. Pyöräilytunneille
en eksyisi, enkä varmasti kuntosalillekaan. Aika nopeasti ajauduin kuitenkin
kuntosalille, kun kiinnostus heräsi. Kaverin houkuttelemana kokeilin myös
pyöräilyä ja siihen hurahdinkin heti. Tosin minulta tuntui puuttuvan
suunnitelmallisuus ja tein sitä, mikä milloinkin hyvältä tuntui. Tehokkaasta urheilusta palkitsin itseni aina suklaalla. Tiesin koko aika, ettei
tämä homma toimi, mutta tuntui todella isolta kynnykseltä pyytää apua. Sillä
sehän tarkoitti sitä, että joutuisin katsomaan peiliin ja toteamaan, että minä
itse taidan olla oman kehitykseni esteenä. Muutaman kerran olin jo
irtisanomassa jäsenyyttä, koska hommassa ei tuntunut olevan enää mitään järkeä.
Viimeinen niitti oli kun salitreenissä olkapää lähti pois paikoiltaan, ja ajattelin,
että nyt riittää.

Nykyään nautin salilla käymisestä. Enää ei tarvitse palkita itseäni, vaan palkinto on se, että tulee hyvä mieli. Käyn usein salilla, välillä vaan availemassa kroppaa, sillä olen ymmärtänyt kuinka oleellinen osa se liikkuvuus ja kehonhuolto kehittymisen kannalta ovat. Nykyään olen monta askelta lähempänä unelmaani, sitä en tiedä, toteutuuko se koskaan, mutta sen tiedän, että oikealla asenteella pääsen jo pitkälle.
Kuljen taas pää pystyssä, nautin liikkumisesta, olen taas
iloinen ja syön (ihan oikeasti) terveellisesti ja kyllä, syön myös silloin
tällöin karkkia! Yleiskunto on parantunut huomattavasti, voimaa ja liikkuvuutta
sekä TAHDON voimaa on tullut lisää ja ehkä pientä kiinteytymistäkin on
havaittavissa.
Heli Svahn
Aplicon jäsenenä syyskuusta 2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti